Hallitus 2018–19

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n hallituksen kokoonpano toimikaudelle 1.9.2018–31.8.2019 valittiin Kervanjärven leirikeskuksessa 4.8.2018 pidetyssä yhdistyksen vaalikokouksessa. Vastuutehtävät jaettiin samana päivänä pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Sulkeissa olevat nimet viittaavat henkilön käyttäjätunnukseen Internetin suurimmalla suomalaisella Tolkien-aiheisella keskustelualueella, Vihreässä Lohikäärmeessä.

Hallituksen kokoukset ovat avoimia jäsenille. Katso tarkemmin täältä.

Olli Pitkänen (Olórin), puheenjohtaja

puheenjohtaja@suomentolkienseura.fi

Olen viisikolmatta ikäinen agrologi itärajaltamme Karjalasta, joka viime syksynä eksyi lukemaan maataloustieteitä Helsingin yliopistoon, joten toistaiseksi vaikutan sekä Parikkalassa että Helsingissä.

Tolkieniin tutustuin alunperin elokuvien kautta (hyi!) ehkä yläasteella. Muutaman vuoden sisään sain kirjatkin luetuksi ja satuin Valinor-nimiselle sivustolle lukemaan lisää aiheesta. Tämä sivusto siirtyi pian määrittelemättömälle tauolle ja löytyy nykyisin Internetarkiston kätköistä. Kontuun löysin lukioaikaan ja miiteissä olen käynyt vuodesta 2010. Hallitukseen liityin 2014 kesällä ja toimin kolme vuotta tapahtumavastaavana, kunnes minut valittiin täksi kaudeksi puheenjohtajaksi.

Sonja Virta (Heathertoes), varapuheenjohtaja

varapuheenjohtaja@suomentolkienseura.fi

Olen Helsingissä asuva varapuheenjohtajaksi vaihtanut entinen puheenjohtajanne. Tolkien-seuraan olen liittynyt vasta 2013, mutta 2000-luvun alkuvuosina olin sittemmin kuopatun smial Thorondorin jäsen. Nykyään minua näkee smial Brandagambassa sekä tietyissä coneissa. Toimin aiemmin seuran hallituksessa akateemisten asioiden vastaavana, ja aiheeseen liittyvissä meiningeissä minuun voi edelleen mieluusti ottaa yhteyttä (erityisesti lähteitä etsivät graduntekijät yms, I haz resources! Kuin myös vinkkejä siitä, mitä EI kannata tehdä, jos kirjoittaa gradua Tolkienista). Akateemisuuden lisäksi pidän huonosta Tolkien-huumorista ja -parodiasta.

Vastustan fanituksen arvottamista sen mukaan, onko kukin ”kirjafani” vai ”leffafani”. Onneksi Konnussa tällaista erottelua ei ole tapana tehdä, mutta maailmalla joskus valitettavasti kyllä. Murr, burárum, ja hyi.

Tolkienin ohella fanitan mm. euroviisuja ja taitoluistelua sekä toimin ilmastoasioiden parissa.

Janne Seppänen (Círdan), sihteeri

sihteeri@suomentolkienseura.fi

Olen 25-vuotias opiskelija, joka on kotoisin Kainuusta mutta asustelee nykyään Helsingissä. Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n sekä Konnun toiminnassa on tullut pyörittyä jo melko pitkään, ja hallituksessakin olen ollut aktiivinen jonkin aikaa. Tällä kaudella, kuten kolmella aikaisemmallakin, toimin sihteerinä. Minuun voikin ottaa yhteyttä kaikkiin kokousten pöytäkirjoihin liittyvissä kysymyksissä! Vapaa-ajallani katselen leffoja ja tv-sarjoja, kuuntelen hyvää musiikkia ja luen kirjoja, kun sille päälle satun. Tolkienin tuotanto on ollut lähellä sydäntäni jo vuosia, eikä tilanne tule todennäköisesti koskaan muuttumaan. Pyörin aina ehtiessäni Smial Brandagamban toiminnassa.

Mikko Nikkilä (Micco), rahastonhoitaja, jäsensihteeri ja webmaster

rahastonhoitaja@suomentolkienseura.fi
jasensihteeri@suomentolkienseura.fi
webmaster@suomentolkienseura.fi

Olen vuonna 1989 syntynyt entinen opiskelija Helsingistä. Vapaa-ajallani istun usein tietokoneella, muun muassa Konnun keskustelufoorumilla vierailen silloin tällöin. Krokotiilien ja dinosaurusten ohella pidän muistakin hirviöistä, mutta myös Tolkienista, hyvästä kirjallisuudesta sekä lähes kaikenlaisesta historian, kielten, luonnontieteiden ja tietoteknisten asioiden tutkiskelusta. Lisäksi harrastelen intialaisten, japanilaisten ja thaimaalaisten elokuvien tiettyjä alagenrejä. Osallistun melko aktiivisesti smial Brandagamban toimintaan.

Anna Saarimaa (Jaamar), miittivastaava ja tarvikevastaava

tapahtumavastaava@suomentolkienseura.fi

Santeri Palin (Incánus), miittivastaava, paino- ja postitusvastaava sekä arkiston- ja kirjastonhoitaja

tapahtumavastaava@suomentolkienseura.fi

Miikka Uotila (Mic), tapahtumavastaava

tapahtumavastaava@suomentolkienseura.fi

Lotta Raatikainen (Isilmírë), Hobittilan Sanomien päätoimittaja ja internetsivujen päivittäjä, varajäsen

Leena Peippo (Shetai), myyntitavaravastaava, varajäsen

myynti@suomentolkienseura.fi

Hallituksen ulkopuoliset vastuutehtävät

Wenla Uotila, smialvastaava vuonna 2018

smialvastaava@suomentolkienseura.fi

Marianna Leikomaa, Kuvastaja-raadin puheenjohtaja

kuvastaja@suomentolkienseura.fi