STsK on tänäkin vuonna mukana edustamassa Tampere- talossa järjestettävässä roolipeli – ja animetapahtumassa!
Seuran pöydän (kuten muutkin yhdistyspöydät) voit löytää Tampere- talon toisesta kerroksesta. Pöydän takana päivystää seuran jäseniä, joille voit tulla höpisemään Tolkienista tai ihan muuten vain moikkaamaan. Pöydältä löytyy myös Tolkien- seuran myyntitavaroita, kuten badgeja ja t-paitoja.
Miitti tuli ja meni, tällä kertaa sitä vietimme Kankaan Torpalla Urjalassa.
Miittiin mahtui paljon aurinkoa, hyvää seuraa ja hyvää ruokaa, lautapelejä ja kaikkea muutakin jännää.
Kärttyisät ampiaiset olivat mukana miittaajien kiusana, mutta pahemmilta pistoilta onneksi vältyttiin. Iltaviihteenä miitissä katsottiin laatuelokuvia kuten Discomadot, Baahubali: The Beginning sekä ikisuosikki Magadheera.
Miittaajat pääsivät myös pähkäilemään Rhosgobellanlaatiman Enttipolun kinkkisiä kysymyksiä sekä harjoittelemaan boffaamista Erutholin johdolla.
Itse pidin kirjaa Reippain Reppuli- kisan pistemääristä. RR pisteitä pystyi keräämään osallistumalla ohjelmaan ja muutenkin olemalla aktiivinen esimerkiksi vapaaehtoisesti siivoamalla. Tänä vuonna kolmen parasta olivat
1: Smaug Kultainen & Sméagol Precious
2: Isilmírë
3: Steelsheen
Kaikki kolme saivat hulppeita palkintoja lautapeleistä karkkipusseihin.
Miittipaikkana Kankaan Torppa oli ihan toimiva, joskin miittaajat kaipasivat Hämeenkosken tarjoamaa mahdollisuutta vetäytyä välillä omaan rauhaan. Järven mataluus ja mutaisuus ei myöskään houkutellut ketään uimaan.
The Miitti sujui kuitenkin kaikkien osalta mainiosti ja miitistä kotiutui väsyneitä, mutta iloisia hobitteja.
Nyt on mahdollisuus miitata kauemmin! Vuosijuhlamiitti järjestetään jälleen kerran Hämeenkoskella, mutta tällä kertaa on mahdollisuus miitata oikein olan takaa.
Ilmoittautuminen alkaa tänään 8.12. klo 18.00 täällä.
Lisäksi liitteenä Jasdrilin laatima infografiikka siitä, kuinka paljon juuri Sinun miittisi tulee maksamaan.
Suomalaiset Hobitti-fanit pääsevät katsomaan traileria klo 22.00. Sitä odotellessa ehtii vielä hyvin katsoa trailerista pieniä pätkiä paljastavan teaser trailerin.
The Miitin alustava ohjelma on nyt rakennettu, ja sitä voi katsella täältä.
Lisää ohjelmaa saa edelleen ehdottaa ja järjestää ja oman ohjelmansa aikaa ja paikkaa sovitella. Luvassa on myös koko viikonlopun taustalla pyörivä pieni ohjelma – kannattaa pysytellä kuulolla!
Tämänkin vuoden The Miitti järjestetään Miehikkälässä, Lapjärven leirikeskuksessa. Miitin ajankohta on 31.07.-3.8. Lisätietoja (hinnat, ilmoittautuminen ym.) löytyy Vihreän Lohikäärmeen Miittitopikista.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.