Syysmiitti on jälleen edessä lokakuun ensimmäisenä viikonlopuuna. Eli on aika alkaa pakkailla pelejä ja miettiä huonejakoja. Miitti järjestetään tuttuun tapaan Mallinkaisten leirikeskuksessa Janakkalassa. Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut, Tolkien-seuran jäsen tai muu Tolkienista kiinnostunut.
Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiaromaanille myöntämä Kuvastaja-palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla torstaina 24.10.2024 klo 10.30.
Kuvastaja-palkinnon finalisteiksi pääsivät tänä vuonna seuraavat romaanit:
J.S.Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (Myllylahti) (nimi editoitu oikeaksi)
Sara Norja: Kummajaisten kesä (Nysalor-kustannus)
Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri (Gummerus)
Finalistit valittiin vuonna 2023 julkaistuista suomalaisista fantasiakirjoista, jotka eivät olleet selkeästi lapsille suunnattuja. Äänikirjoina alun perin julkaistut romaanit ovat finalistikelpoisia painetun kirjan julkaisuvuoden mukaan. Voittajan valitsee asiantuntijaraati.
Tampereen kaupunginkirjasto, Tampereen Teatteri, Tampere-talo ja Tampere Filharmonia järjestävät yhteistyössä TSH-päivän Tampereen pääkirjasto Metsossa lauantaina 14.9. 2024 klo 10-19. Myös Suomen Tolkien-seura Kontu on mukana järjestelyissä. Vapaa pääsy!
klo 10.30 Näyttelijät Ella Mettänen (Frodo), Ville Majamaa (Gandalf), Antti Reini (Aragorn)
klo 11.15 Ohjaaja Mikko Kanninen
klo 12 Lavastaja Marjatta Kuivasto
klo 12.30 Miikka Uotila ja Jaakko Pirinen Suomen Tolkien-seura Kontu ry:stä keskustelevat Tolkien-filmatisoinneista
klo 13.30 Kirjailija Jyrki Korpua. Jyrki Korpua perehtyy kirjassaan Tolkien ja Kalevala (2022) siihen, millainen vaikutus Kalevalalla on J. R. R. Tolkienin luoman maailman ja tarinoiden taustalla.
klo 14.30 Kampausten ja maskien suunnittelija Jonna Lindström
Minun aarteeni – My precious -työpaja klo 10.30–12.00 ja 13.00–14.30, Nuorten tila
Fantasiakasvomaalaus klo 10.30–13.00, lastenosasto
Keski-Maan kaikuja klo 11-13, Cafe Metso
The One Ring -peluutus klo 13, Olotila
Tolkien-lukupiiri klo 14.30, Kalahari (kokoontuminen kirjaston aulassa)
Tolkien-seura Kontu klo 10–15, aula Suomen Tolkien-seura Konnun pisteellä voi tulla tutustumaan seuran toimintaan ja ostaa yhdistyksen tuotteita.
Mahtisormuksien etsintää klo 10–16, Satuhuone
Valokuvauspiste klo 10–16, aula Pukeudu teeman mukaisesti ja ole mukana luomassa Keski-Maa-tunnelmaa! Valokuvauspisteellä voi ottaa itsestään kuvan ja osallistua arvontaan. Vastaajien kesken arvotaan liput Taru Sormusten herrasta -esitykseen ja Taru Sormusten herrasta -kirjan uusin painos
Fantasian vaihtotori klo 10–16, aula Tuo vaihtoon vanhat, mutta hyväkuntoiset fantasiakirjasi, -pelisi, tai -elokuvasi ja vaihda ne itsellesi uusiin elämyksiin!
Hobittien elämystila klo 10–16, Satuhuone Tule nauttimaan tarunomaisesta tunnelmasta ja osallistu jatkotarinan kirjoittamiseen!
Tervetuloa 9.7.2024 klo 16-17 Tampere-talon keskustelutilaisuuteen, jonka aihe on ”Tolkien taiteen inspiraationa”.
Pienen salin lavalla keskustelevat kanadalainen fantasiakuvittaja John Howe, Tampere-talossa elokuussa ensi-iltansa saavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen ja säveltäjä Tuomas Kantelinen sekä Suomen Tolkien-seura Kontu ry:stä kirjallisuustieteiden maisteri ja suuri Tolkien-fani Susanna Keinänen. Keskustelua johtaa Tampere-talon tuottaja Antti Oksa
Suomen Tolkien-seura osallistuu tänäkin vuonna suomalaisten fantasia- ja tieteiskirjallisuusjärjestöjen piknik-päivään Suomenlinnassa. Yhteislähtö Helsingin Kauppatorilta klo 13. Tervetuloa! Lisätietoa: https://kontu.me/keskustelut/suomenlinna-piknik-2024.6802/
Tolkien-lukupäivää vietetään jälleen 25.3. ja tänä vuonna aiheena on palvelu ja uhraus (Service and Sacrifice).
Tolkien-seura Konnulla on kaksi lukupäivän tapahtumaa maanantaina 25.3.2024, toinen etänä ja toinen Helsingissä. Molempiin tapahtumiin on vapaa pääsy, tervetuloa!
Klo 19.00 on seuran etäteeilta Zoomissa. ”Tervetuloa juttelemaan lukupäivän iltana Zoomin välityksellä toistemme kanssa. Keskustelun lähtökohdaksi meillä on päivän teema, palvelus ja uhraus Tolkienin kirjoissa, mutta mitään virallisempaa lukupiiriä tai alustusta ei ole luvassa vaan vapaata keskustelua.” Tapahtumaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan linkki tulee lukupäivänä Vihreään lohikäärmeeseen.
Klo 17.00 on Suomen Tolkien -seura Konnun ja smial Brandagamban kuukausitapaaminen Helsingin keskustakirjasto Oodissa (ryhmätila 7). Myös täällä on tarkoitus keskustella teemasta ja lukea siihen sopivia katkelmia Tolkienin teoksista, omat kirjat mielellään mukaan! Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Tolkien-lukupäivää (engl. Tolkien Reading Day) vietetään vuosittain 25.3. Se on brittiläisen The Tolkien Societyn aloitteesta syntynyt perinne, jonka idea on rohkaista ihmisiä kokoontumaan yhteen tutkimaan Tolkienin tarinoita. https://www.tolkiensociety.org/society/events/reading-day/
Suomalaistutkija Jyrki Korpua tulee kertomaan meille teoksestaan ”Tolkien ja Kalevala”. Tilaisuus järjestetään verkkotapahtumana Kalevalanpäivän jälkeisenä bonuspäivänä eli 29.2. klo 19.00.
Ilmoittautumiset sähköpostitse tiedotusvastaava(at)suomentolkienseura.fi. Ilmoittautuneille lähetämme Zoom-linkin. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton! Järjestäjänä Suomen Tolkien-seura Kontu.
Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosikokous järjestetään vuosijuhlan yhteydessä lauantaina 13. tammikuuta 2024 noin klo 17. Vuosijuhla ja miitti ovat maksullisia, mutta pelkkään kokoukseen voi osallistua ilmaiseksi vaikkei osallistuisi juhlaan. Myös etäosallistuminen on mahdollista, mutta ilmoitathan siitä viimeistään torstaina (11.1.) puheenjohtajalle (puheenjohtaja@suomentolkienseura.fi).
Paikka: Särsjärven leirikeskus (Hämeenlinnantie 357, Padasjoki) Aika: 13.1.2024 n. klo 17
Esityslista:
Kokouksen avaaminen
Kokouksen järjestäytyminen
Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Asialistan hyväksyminen
Tilinpäätöksen, vuosikertomuksen ja toiminnantarkastajan lausunnon esittäminen
Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Vuosijuhlamiitti järjestetään Särsjärven leirikeskuksessa Padasjoella to-su 11.-14.1. Ohjelmassa on muun muassa vuosikokous, vuosijuhla ja pikkujoulut, mutta myös kaikkien miittien tapaan rentoa oleilua, pelailua ja saunomista. Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut, Tolkien-seuran jäsen tai muu Tolkienista kiinnostunut. Ilmoittautuminen alkaa 11.12. klo 18.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.