The Restoring of the Shire -projekti

The Restoring of the Shire -projekti

15.-24.7.2016 Pénzesgyőr, Unkari

The Restoring of the Shire (RTS) –projekti on Unkarin Tolkienseuran järjestämä leiri, johon myös Suomen ja Liettuan Tolkienistit voivat osallistua tänä vuonna. Projektin perustarkoitus on luoda vahvoja siteitä erimaalaisten ryhmien välille ja edistää kestävää elämäntyyliä, keinona keskinäinen kokemusopetus. RTS:n ideologinen pohja on sama rakkaus ja kunnioitus luontoa kohtaan, joka käy ilmi myös Tolkienin teoksissa; luonnon rikastaminen, vaaliminen ja harmonia.

Ohjelmassa on mm. uunin rakentamista, puutarhanhoitoa, lampaiden ja lehmien sekä mehiläisten hoitoa, nahka- ja savitöitä sekä muita käsitöitä ja Tolkien-aiheisia luentoja myyteistä, käsityöläisistä ynnä muista. Kaikki leiriläiset osallistuvat vuorollaan mm. yhteisen ruuan valmistamiseen sekä pitävät edellä mainittuja luentoja ja työpajoja tai viihdyttävät toisia leiriläisiä. Me suomalaiset pidämme mm. suomenkielen luennon muille leiriläisille. Leiriin kuuluu myös kaksi ekskursiota, Bakonybélin luostariin ja Zircin arboretumiin. Vaikka leirin perimmäinen tarkoitus onkin pitää hauskaa, tutustua ihmisiin ja oppia uutta, on se myös melko tiiviisti aikataulutettu; päivät alkavat aamukahdeksalta ja kestävät iltakymmeneen, ja jokaiselle on varmasti tarjolla tekemistä – tarkoitus ei ole vain paistatella päivää lomatunnelmissa.

Haemme halukkaita 13-30 -vuotiaita osallistujia. Paikkoja on parillekymmenelle, ja teoreettinen mahdollisuus myös seuraaville 5 hengelle riippuen muiden maiden osallistujista ja meikäläisten mielenkiinnosta. Lähetä pieni kuvaus itsestäsi ja taidoistasi osoitteeseen puheenjohtaja ( at ) suomentolkienseura.fi. Järjestävän tahon toiveena on saada mahdollisimman tasapuolinen kattaus niin ikien kuin sukupuoltenkin suhteen, joten tällä kertaa ilmoittautumisessa nopeus on normaaliakin enemmän valttia. Tarjolla olisi myös muutama ryhmänjohtajan paikka, jotka ovat ensisijaisesti yli kolmekymppisille. Kommunikointi- ja luentokielenä toimii englanti, eli sitä tulisi vähintäänkin ymmärtää, ja ryhmänjohtajilla ja luentojen pitäjillä sen tulee olla ainakin rallikuskienglantia parempaa myös puhuttaessa.

Projekti on saanut ERAMUS rahoituksen, joka kattaa lennot Helsingistä Budapestiin sekä leirin. Osallistujien kustannuksiksi jäävät vain kotimaanmatkat sekä mahdollisesti yhden yön yöpyminen hostellissa Budapestissä (n. 10-20e). Yhdistys maksaa osallistujien yhden yön majoittumisen Budapestissä. Harkinnassa on, että matkustaisimme Budapestiin jo päivää aikaisemmin välttääksemme liian kireää aikataulua lentojen ja leiripaikalle matkustamisen kanssa. josta matka-avustus on henkeä kohden 175€.

Vaikka Unkarilaiset pitävätkin leirin vuosittain, suomalaisten osanotosta jatkossa ei ole mitään takeita. Tämä voi hyvinkin olla ainutlaatuinen tilaisuus, joten tähän kannattaa tarttua, jos on hiukkaakaan kiinnostunut.

Sitovien ilmoittautumisten viimeinen jättöpäivä 30.4.2016.

Alustava leiriohjelma