Kaikki kirjoittajan Jaamar artikkelit

The miitti 2022 + vuosijuhla

Vuoden 2022 The Miitti pidettiin 21.7.-24.7. Lapjärven leirikeskuksessa Pyhällössä.
Samalla pääsimme lopulta viettämään, jo kerran peruuntunutta Suomen Tolkien-seuran 30-vuotis juhlaa.

Osallistujia miitissä oli huikeat 29! Kaikki eivät olleet yhtäaikaa paikalla, mutta oli hauskaa tavata niin monia kanssakontulaisia yhden viikonlopun aikana. Toisen polven kontulaisiakin oli paikalla ennätyspaljon.

Vuosijuhlaa vietimme lauantaina 23.7. Saimme nauttia todella herkullisen ja suurella vaivalla valmistetun juhla-aterian jonka lomassa kuultiin puheenjohtajan puhe sekä hykerryttävän hauska musiikkiesitys.
Pääsimme myös laulamaan filkkejä ja jaoimme peräti kolme syntymäpäivälahjaa. Onnea 50 vuotta täyttäneille Titiuulle ja Pullalle sekä syntymäpäiväänsä miitin aikana juhlineelle Pagballe.
Lisäksi palkitsimme Kointähden usean miitin aikana osoitetusta oma-aloitteisuudesta ja esimerkillisestä toiminnasta nakkien suorittamisessa.

Lauantaina ennen juhlaa ehdittiin pitää seuran vaalikokous. Halukkaita hallituslaisia taisi olla enemmän kuin vuosiin.
Uuteen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Olórin ja jäseniksi Samooja, Jaamar, Titiuu, Susanna_K, mic, Micco, Cirdan ja Ilma. Varajäseniksi valittiin Sidhiel ja Heathertoes.

Vuosijuhlan vieton lisäksi miitissä päästiin larppaamaan Tortugan merirosvoja (kolme kuollutta, yksi laivalta paennut ja yhdet häät, jos oikein muistan), mittelemään boffoturnajaisissa, etsimään luontopolun rasteja ja vastaamaan Neuvottomien neuvoston Tolkien-seura-aiheiseen tietovisaan. Tietovisaan oli mahdollista osallistua myös etänä, mutta tätä mahdollisuutta ei kukaan käyttänyt.
Aamupäivisin oli mahdollisuus yhdessä katsella keväällä pidetyn Tolkien-seminaarin tallenteita sekä perjantaina illalla Comic conin livestriimausta Mahtisormukse Q&A:sta.
Järjestetyn ohjelman lisäksi perinteisille miittiaktiviteeteille, saunominen, uiminen ja lautapelien pelailu jäi myös hyvin aikaa.

Saadun palautteen perusteella miitti oli erittäin onnistunut.
Järkkätiimi, Jaamar, Samooja, Susanna_K, Nova ja Lehtokuusama kiittävät osallistujia!

Toivottavasti tavataan mahdollisimman monen kanssa 14.-16.10. Mallinkaisten leirikeskuksessa Janakkalassa pidettävässä syysmiitissä :)

-Jaamar


PS. Tiedossa olevien tulevien miittien aikataulut voi tarkistaa täältä.

The Miitti Padasjoella 13.-16.8.2020

Torstaina 13.8. joukko kontulaisia suunnisti kohti Padasjokea ja Särsjärven leirikeskusta jota on tätä ennen testailtu vain talvikäytössä.

Särsjärven leirikeskus

Koronan takia jouduimme miettimään hiukan erityisjärjestelyjä taataksemme kaikille mahdollisimman turvallisen miitin.
Erityisestä tilanteesta huolimatta miittiin osallistui yli 20 kontulaista.
Yli puolen vuoden miittitauon jälkeen oli ihana nähdä taas pitkästä aikaa tuttuja kasvoja ja päästä viettämään aikaa kontulaisporukassa. Pelailemaan, nauramaan, laulamaan ja valvomaan aivan liian myöhään.

Erilaiset lauta- ja korttipelit jaksavat säilyttää suosionsa miiteissä.

Näiden tavanomaisten pelien ja saunomisten sekä runsaiden aamupalojen lisäksi miittiohjelmassa oli myös larppi nimeltään Osgiliathin pidot, Tolkien Societyn järjestämä pubivisailu netin välityksellä (tiimimme sijoittui juuri ja juuri kymmenen parhaan joukkoon vaikka meitä vastaajia oli useampia), kontulaisten kehittämä ulkopeli nimeltä Lohikäärmepeli ja tietysti seuran vaalikokous jossa valittiin uusi hallitus tulevalle kaudelle.

Kauniit illat suosivat lettujen paistoa ja grillailua.

Säät suosivat, miittipaikka sai kiitosta ja vastasi hienosti tarpeitamme myös näin kesämiittejä ajatellen ja mikä parasta seura oli juuri sitä mitä kontulaisilta voi odottaa, eli ihan parasta.

Palveluksessanne
Jaamar
Miittivastaava ja The Miitti-tiimin vetäjä 2020

Kuvat on ottanut Liisa Kujala

Miittivastaavan löpinöitä menneistä ja tulevista

Pian vaihtuu taas hallituskausi ja voin ilokseni todeta että jatkan myös ensi kaudella miittivastaavana. Päävastuumiitteinäni alustavasti ihan pian järjestettävä syysmiitti ja kesän päätapahtuma The Miitti. Vuosijuhlamiitistä ja kevätmiitistä vastaa tulevalla kaudella uusi miittivastaava Sidhiel. Yhteistyötä tehden ja toisiamme tarvittaessa tuuraten ja tukien.

Tämän vuoden The Miitti pidettiin Ruokolahdella ja vaikka sijainti oli syrjäinen saatiin miittiin paljon osallistujia ja moni kehui miittiä todella hyväksi ja onnistuneeksi. Hyvät säät ja upeat vieraat toki nostivat tunnelmaa, mutta väitän että se suurin taika miitissä tuli teiltä/meiltä tapahtumaan osallistuneilta. Tahdonkin kiittää teitä kaikkia mukana olleita siitä että teitte miitistä niin onnistuneen. Kiitos.

Seuraava miitti pidetään 13.-15.9.2019 Mallinkaisten leirikeskuksessa Janakkalassa. Paikka on meille ennestään tuttu ja ihan kohtalaisen hyväksi havaittu. Leirikeskus sijaitsee kauniin mallinkaistenjärven rannalla rauhallisessa paikassa.
Majoittuminen tapahtuu noin kuuden hengen huoneissa. Lisäksi käytössä on ruokasali, keittiö ja pieni peräkammari. Saunalla vesi lämpiää padassa, mutta se sentään juoksee kontulaisten juoksematta ;) Ja päärakennuksessa on myös suihkuja.
Miittiin ilmoittautuminen alkaa jo niinkin pian kuin 2.9.2019 klo 18. Tuttuun tapaan Mellonin kautta.
Lisätietoja miitistä https://kontu.me/keskustelut/syysmiitti-mallinkaisilla-13-9-15-9-2019.6334/
Sänkypaikkoja on 48 ja leirikeskuksessa saa oleskella yhtäaikaa 50 henkeä. Eli tilaa pitäisi olla reilusti. Jos et pääse koko viikonlopuksi niin tule kuitenkin moikkaamaan meitä päiväseltään!

Toivottavasti nähdään paljon vanhoja tuttuja, mutta myös ihan uusia naamoja tulevan hallituskauden miiteissä.
Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme.

Miittivastaavanne Jaamar palveluksessanne.

Steve Wheeler, Heidi Roth ja Harri Haanpää vierailulle The Miittiin

Tiedote 31.5.2019

Hobitit elokuvatrilogian ”aseseppä” ja tieteiskirjailija Steve Wheeler on Suomessa kehittelemässä uutta elokuvaa. Uudesta-Seelannista Suomeen kesäksi tullut visiönääri rakentaa yhdessä DreamMill tuotantoyhtiön kanssa muun muassa Suomen mytologiaan perustuvaa trilleriä. Steve Wheeler on osana kansainvälistä kunnianhimoista tekijäkaartia, jonka DreamMill Oy on yhdistänyt maailmalta.

Steve Wheeler on vanhempi herrasmies, joka omaa mielenkiintoisen historian taitavana käsityöläisenä ja pitkän linjan tieteiskirjailijana. Hän on ansainnut elantonsa mm. tieteiskirjailijana ja aseseppänä, jonka johdosta hän on ollut mukana tekemässä Hobitit- elokuvien rekvisiittaa. Käyntikortissaan hänellä lukeekin ”props weapon maker” eli rekvisiitta aseiden tekijä. Hänen kättensä töitä voi nähdä mm. päähenkilön Bilbon hallussa.

Steve on osa uusi-seelantilaista tuotantotiimiä, joka on innostunut suomalaisesta historiasta ja mytologiasta. Heidän sanojensa mukaan se on Euroopan vanhinta, mutta jostain syystä unohdettua kulttuuriperintöä. Suomalainen mytologia ja historia ansaitsee ehdottomasti tulla esille kansainvälisesti. Ryhmä uusi-seelantilaisia ja australialaisia tuottajia ovat sopineet yhteistyöstä suomalaisen DreamMill tuotantoyhtiön kanssa elokuvien tuotannosta aina käsikirjoituksesta levitykseen asti. Tekeillä on kolme kansainvälistä elokuvahanketta, joista yhdessä on uusi näkökulma suomalaiseen mytologiaan.

DreamMill tuotantoyhtiö on kaksikymmentä vuotta vanha tuotantoyhtiö, mutta on vasta hiljattain jatkanut toimintansa uudelleen Suomessa suuntautuen vahvasti kansainvälisiin laatusarja tuotantoihin ja elokuviin. Yhtiön ohjaaja Harri Haanpää on ollut mukana yli 75 tv sarjan tuotannossa, joista esim. Huippumalli Haussa ja Huvila & Huussi ovat nousseet kanavien katsotuimmiksi hänen ohjauksessaan.

Olen tehnyt töitä kansainvälisissä tuotannoissa lähes puolet kaksikymmentäviisivuotisesta urastani. Tuntuu luonnolliselta tieltä luoda uusia yhteistyöhankkeita intohimoisien elokuvankerronnan ammattilaisten kesken. Olen kuin kala vedessä luodessa uusia ideoita uusien ihmisten kesken. Urani aikana olen oppinut hyvin tunnistamaan lahjakkuudet ja aidot ihmiset. Lähtökohtana on aina vilpitön halu tehdä yhteistyöllä hienoja tuotantoja. Monesti on tullut vastaan tahoja, joiden motiivi on ollut hyväksikäyttää vilpittömyyttä, jolloin lopputulos on ollut ”opettava”. Elokuvien tuotantoon liittyen olen tavannut aivan huipputyyppejä maailmalla, joilla on todella mielenkiintoinen tausta ja joita yhdistää samanlainen hulluus luoda uusia asioita elämäntapana. Steve Wheeler on yksi heistä”, Harri Haanpää kommentoi.

Tällaista siis luvassa lauantaina Ruokolahden Retsolassa. Tervetuloa päivävierailulle tapaamaan vieraitamme ja kuulemaan heidän töistään sekä mahdollisesti tekemään kauppoja Hobitti-leffojen rekvisiittaveitsistä ;)

Tulevia miittejä

The Miitti 2019
Seuran päätapahtuma The Miitti pidetään tänä vuonna 6.-9.6. Retsolan partiomajalla Saimaan rannalla Ruokolahdella. Paikka on vanha kyläkoulu jonka ympäristö tarjoaa mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen toimintaan. On sauna, grillikota, laavu, kenttä, ruokailukatos, metsää, hiekkakuoppa ja jopa pieni näkötorni.

Miittiin ilmoittautuminen on alkanut jo hyvissä ajoin, mutta vielä on muutamia sänkypaikkoja jäljellä ja sen lisäksi pihalle saa pystyttää vaikka telttakylän jos siltä tuntuu. Eli tilaa on runsaasti ja vielä ehtii hyvin ilmoittautua mukaan.
Miitin hinnat (Suomen Tolkien seura Kontu ry:n jäsenet/ei jäsenet):
3 yötä 25e/30e
2 yötä 18e/23e
1 yö 10e/15e

Miitti kaipaa tietysti myös ohjelmapuolta. Tällä hetkellä on suunniteltu retkeä miittipaikan ulkopuolelle. Vihreän lohikäärmeen Yhdistyksen tapahtumat -huoneessa on The Miitille oma ohjelmatopikki (https://kontu.me/keskustelut/the-miitti-2019-ohjelmatopikki.6305/) jonne voi käydä huikkaamassa ehdotuksiaan retkikohteista. Lisäksi on tulossa hyvin matalan kynnyksen larppi sekä kirjanvaihtopöytä jonne voi tuoda itselleen turhia teoksia ilmaiseksi tarjolle.
Jos sinulla on mielessä jokin ohjelmanumero joka voisi sopia miittiin niin kaikki ehdotukset otetaan mieluusti vastaan. Aiempina vuosina on ollut mm origamien taittelua, keskiaikatansseja, lauluesityksiä, boffoturnajaisia, erilaisia kilpailuja yms. Eli kaikki esityksistä pajatoimintaan ja urheiluunkin käy :)

Jos yön yli miittaaminen on hankala järjestää tai tuntuu liian jännittävältä niin miittiin saa tulla myös päivävierailulle (vierailumaksu 5e). Miitissä pidettävään vaalikokoukseen osallistuminen tai lyhyt vierailu ihmisiä moikkaamassa ovat maksuttomia.

Tarkempia tietoja The miitistä ja miittipaikasta Käärmeessä
https://kontu.me/keskustelut/the-miitti-2019-ruokolahdella-6-9-6.6286/

 

Syysmiitti 2019
Syysmiitin aika ja paikka ovat myös jo tiedossa. Palaamme jälleen tuttuun ja hyväksi havaittuun Mallinkaisten leirikeskukseen Janakkalaan ja ajankohta on 13.-15.9.2019

Toivottavasti tavataan miiteissä!

Tapahtumavastaavanne
Jaamar

Syysmiitti Mallinkaisilla 19.-21.10.2018

Kesän helteet on jätetty taakse ja puut alkavat tiputella lehtiään. On siis aika kääntää katseet syksyyn ja syysmiittiin.
Tänä vuonna syysmiitti pidetään mallinkaisten leirikeskuksessa Janakkalassa. Paikka on ainakin osalle meistä ennestään tuttu, sillä siellä on pidetty syysmiittiä kerran aikaisemminkin. Majoittuminen tapahtuu päärakennuksessa jossa on varsin tilavat majoitushuoneet. Lisäksi on sali, tilava ja toimiva keittiö ja suuri kuisti. Vessoja ja suihkuja on useampiakin. Saunalla pesuvesi lämpiää padassa.
Sänkypaikkoja on 48 ja rakennuksessa saa oleilla kerralla 50 henkeä.

Ilmoittautuminen miittiin Mellonin kautta alkaa maanantaina 24.9.2018 klo 18.00.
Miitin hinta on seuran jäsenille 20e ja muille 23e. Tämä miitti menee vielä 2017-2018 jäsenmaksulla. Eräpäivä on 15.10.2018

Lisätietoja ja keskustelua miitistä Vihreän Lohikäärmeen miittitopikissa https://kontu.me/keskustelut/syysmiitti-mallinkaisilla-19-21-10-2018.6207/

En tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi, joten toivottavasti nähdään Mallikaisilla!

Miittivastaavanne
Jaamar