Tolkien-iltaa vietetään Viikin kirjastossa Helsingissä keskiviikkona 8.11. klo 18-20. Illan aikana suomentaja Kersti Juva kertoo, millaista oli suomentaa Tolkienin teos Taru sormusten herrasta. Käännöksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi Juva on käynyt läpi koko yli 1000-sivuisen Tarun ja korjannut käännöksen entistä ehommaksi.
Sonja Virta Suomen Tolkien-seura Kontu ry:stä haastattelee Juvaa ja esittelee lisäksi Tolkienin ajatuksia luonnosta ja siitä, kuinka luonto näkyy Keski-Maassa.
”Miksipä fantasiamaailmojen pitäisi olla yksinomaan esiteollista kulttuuria ja yhteiskuntaa?”
Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Elina Pitkäkankaan romaanille Sang (WSOY).
Muut finalistit olivat: Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut (Otava), Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu (Kustantamo S&S), Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme (Nysalor-kustannus), ja Helena Waris: Saari (omakustanne, äänikirja Storytel).
Kilpailuun osallistuivat vuonna 2022 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuun ottamatta.
Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti: “Ensinnäkin maailma on todella kiinnostava.” “Mukaansatempaava ja jännittävä romaani.“ “Kirjassa on muitakin kiinnostavia elementtejä, kuten viittomakieli ja klaanien matriarkaalinen vallanperimys.” ”Kirjailija haastaa käsitystä fantasiamaailmasta myös muilla tavoin, erityisesti sisällyttämällä siihen modernia teknologiaa muistuttavia elementtejä, kuten geren ja taivasverkko. Miksipä fantasiamaailmojen pitäisi olla yksinomaan esiteollista kulttuuria ja yhteiskuntaa?”
Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla 28.10.2023.
Lisätietoja:
Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa (marianna.leikomaa(at)gmail.com.) Raadin jäsenet: Satu Keinänen, Susanna Keinänen, Nienna Lagus, Kaisa Linnasalo, Elisa Wiik
Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiaromaanille myöntämä Kuvastaja-palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla torstaina 26.10.2023 klo 11.00.
Kuvastaja-palkinnon finalisteiksi pääsivät tänä vuonna seuraavat romaanit: Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut (Otava) Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu (Kustantamo S&S) Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme (Nysalor-kustannus) Elina Pitkäkangas: Sang (WSOY) Helena Waris: Saari (omakustanne, äänikirja Storytel)
Finalistit valittiin vuonna 2022 julkaistuista suomalaisista fantasiakirjoista, jotka eivät olleet selkeästi lapsille suunnattuja. Äänikirjoina alun perin julkaistut romaanit ovat finalistikelpoisia painetun kirjan julkaisuvuoden mukaan. Voittajan valitsee asiantuntijaraati.
Syysmiitti järjestetään 13.-15.10.2023 Mallinkaisten leirikeskuksessa Janakkalassa. Ilmoittautuminen syysmiittin alkaa keskiviikkona 13.9. klo 18!
Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut, Tolkien-seuran jäsen tai muu Tolkienista kiinnostunut. Myös alaikäiset, kuitenkin vähintään 14 vuotta tänä vuonna täyttävät, saavat osallistua miittiin ilman vanhemman mukanaoloa.
Perjantaina 22.9. vietetään jälleen Bilbo ja Frodo Reppulin syntymäpäivää. Suomenkielisen laitoksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi WSOY julkaisee alkuperäisen suomentajan, Kersti Juvan tarkistaman juhlapainoksen Taru Sormusten herrasta -teoksesta.
Teos julkistetaan Kansallismuseossa kaikille avoimessa tapahtumassa. Ohjelmassa Kersti Juvan haastattelu, Helsingin nörteimmän enimmäkseen naiskuoron Another Castlen sävelmiä Keski-Maasta ja muista maagisista maailmoista sekä Tolkien-visa Kansallismuseon näyttelyssä. Museon näyttelyt ovat avoinna ja maksuttomia klo 16-18.
Tapahtuman tuottavat yhteistyössä WSOY, Kansallismuseo ja Suomen Tolkien-seura Kontu.
Ohjelma:
Klo 16.30 Another Castle –kuoro: Säveliä Keski-Maasta. Kansallismuseon keskihalli Klo 17.00 Taru Sormusten herrasta –juhlapainoksen julkistus. Auditorio Klo 17.15 Suomentaja Kersti Juvan haastattelu, haastattelijana Suomen Tolkien-Seura Kontu ry:n Akateemisten asioiden vastaava Sonja Virta. Audiotorio klo 17.45 Tolkien-visan osallistujien palkitseminen. Auditorio klo 17.50 Another Castle –kuoro: Säveliä Keski-Maasta. Auditorio
Suomentaja Kersti Juva on Suomen Tolkien-seuran haastattelussa. Kuva: Ilma
Suomen Tolkien-seura Kontu laski kukkia professori Tolkienin haudalle Oxonmootin yhteydessä järjestetyssä Enyaliëssa. Tolkienin kuolemasta tuli lauantaina 2.9.2023 kuluneeksi 50 vuotta.
Namárië! Nai hiruvalyë Valimar. Nai elyë hiruva. Namárië!
Thank you the Tolkien Society for a beautiful event ❤️
Tolkien-lukupäivää (engl. Tolkien Reading Day) vietetään 25.3. Se on brittiläisen The Tolkien Societyn aloitteesta syntynyt perinne, jonka idea on rohkaista ihmisiä kokoontumaan yhteen tutkimaan Tolkienin tarinoita. https://www.tolkiensociety.org/society/events/reading-day/
Tänä vuonna aiheena on matkustus ja seikkailu (Travel and Adventure).
Tolkien-seura Konnulla on kaksi lukupäivän livetapahtumaa lauantaina 25.3. Molempiin tapahtumiin on vapaa pääsy, tervetuloa!
J.R.R. Tolkienin 131-vuotissyntymäpäivää vietetään tänään tiistaina 3.1.2023. Tolkien-seura Konnulla on myös 31-vuotispäivä, mutta sitä juhlitaan vuosijuhlamiitissä viikonloppuna.
Professorin elämään voi tarkemmin tutustua vaikka tämän arvostetun elämänkerran kautta. J.R.R. Tolkien: Elämäkerta -teoksen on kirjoittanut Humphrey Carpenter ja siitä on syksyllä ilmestynyt uusi suomennos! (Suomentajina Vesa Sisättö ja Johanna Vainikainen, kustantaja WSOY.)
Pitäjänmäen seurakunta järjestää tiistai-iltana Tolkien-messun Pitäjänmäen kirkossa klo 18. Tämän jälkeen Tolkien-seuralaiset kokoontuvat johonkin lähiseudun pubiin/viinikahvilaan, jossa nostetaan professorin malja klo 21.00.
Onhan uusi #Legolas jo kopsahtanut postiluukustasi / -laatikkoosi? Ja olethan myös muistanut maksaa kuluvan vuoden jäsenmaksusi, sillä eräpäivä oli jo viime viikolla! Jos maksu on unohtunut, hoida se pikimmiten. Viitenumero on jäsennumerosi, löytyy Hobittilan Sanomien osoitekentästä. Jäsenmaksuhinnat ovat:
Perusjäsenyys maksaa 22 euroa.
Perhejäseneksi voi 15 euron jäsenmaksulla liittyä henkilö, jonka taloudessa asuu vähintään yksi perusjäsen.
Kannattajajäsenyys on oikea valinta, jos haluat tukea seuran toimintaa 50 euron suuruisella jäsenmaksulla.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.