Menneen syksyn miittejä

XVI The Miitti kesäisellä Lapjärvellä. (Kuvaajana Jaamar)

Vuoden viimeinen kuukausi on käynnistynyt eikä meillä ole enää tänä vuonna tulossa tapahtumia. Vuosijuhla on kuitenkin heti uuden vuoden ensimmäisenä viikonloppuna. Sitä ennen hiukan muisteluita menneistä miiteistä.

The Miitti

Seuran XVI The Miitti järjestettiin 13.7–16.7. Miehikkälän Lapjärvellä. Säät suosivat kohtalaisesti, eikä yksi sateinen yö säikäyttänyt telttailijoita sisälle. Päiväsaikaan oli poutaista ja kesäistä säätä, mikä mahdollisti runsaasti ohjelmia pihalla. Perinteitä noudattaen paistettiin lettuja ja makkaraa ja samalla seurattiin hilpeää krokettipeliä järven rannasta rinnettä ylös (ja alas ja ylös ja alas jne.) ja kivistä polkua toiseen rantaan – ja takaisin. Kaksi mailaa ja kolme palloa selvisi miitistä ehjänä (miittaajista onneksi kaikki).

Virallisempia kilpailuja olivat boffoturnajaiset öisen sateen pehmittämällä hiekkakentällä, taniquetililaiset kisat ja turhan hyvin piilotettu trivialuontopolku. Taniquetililaisissa juostiin sormuksen kanssa ylös Cirith Ungolia ja Lukitarin luolan läpi, taisteltiin örkkejä vastaan tikanheitossa ja tutkiskeltiin kummallisia merkintöjä.

Larppaajat kokoontuivat lauantaiaamuna laavulle Jumalten kokoukseen, kun Ukko Ylijumala oli kadonnut. Ahti ja Louhi näet olivat saaneet hänet ansaan ja aikoivat saada vallan itselleen (mutta eivät toisilleen!) ja etsivät sitä varten Suurta tammea. Larpin lopuksi Louhi pakeni paikalta ja vallankaappaus ei päässyt edes alkuun, kun Kekri, Aarni, Hippa, Kouvo ja Kytöläinen eivät kukaan taipuneet Louhen ja Ahdin tahtoon.

Vaikka kesällä on hauskaa olla ulkona, toki miitissä riitti tekemistä sisätiloihinkin. Nahkatyöpajassa valmistettiin juomapullonpidike ja origamipajassa päästiin tekemään erilaista moniosaista origamia, josta tuli lopulta monisakarainen pallo. Näin ohjelmallisen The Miitin jälkeen on mukavaa päästä jo lokakuussa tavalliseen syysmiittiin pelailemaan lautapelejä ja katselemaan elokuvia.

Syysmiitti

Syysmiitti oli vaihteeksi Keski-Suomessa Toivakan Partiokolkassa. Lokakuun 13.–15. päivä pidetty miitti sujui useimmilla sisätiloissa, mutta muutamat kävivät ilmeisesti hiukan vaikeasti löydettävällä laavulla parin kilometrin päässä. Lisäksi kirpputorilla käyneet saivat retkeltään omenoita piirakkatarpeiksi.

Syysmiitiksi ohjelmaa oli runsaasti. Eru Ilúvatar – The Ethos of Tolkien’s Lore -dokumentti näytettiin perjantaina ja lauantaina Heathertoes piti Worldconissakin pitämänsä Tove Jansonin Hobittikuvituksesta kertovan esitelmänsä.

Miittipaikka havaittiin hyväksi, vaikka hieman mutkikkaaksi leirikeskukseksi. Keittiö oli hieman ahdas (ja pesukoneen käytön ansiosta täynnä höyryä!), mutta sisäsauna oli monelle ulkoilua välttävälle parannus moneen muuhun kohteeseen verraten. Yökukkujillekin löytyi tällä kertaa kunnollinen riehumispaikka.