Avainsana-arkisto: Kirjallisuus

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin – voiton vei ”Punainen nyrkki”

“Jee, vihdoinkin aikuisten kirja!”

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Katariina Heikkilän teokselle Punainen nyrkki (Aula & Co).

Katariina Heikkilä. Kuva: Noora Karlsson

Muut finalistit olivat: Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus), Ilkka Auer: Kymnaasi – Agnes af Forsellesin kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille (Haamu Kustannus), Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille (Otava) sekä Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2019 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuun ottamatta.

Kuvastaja-palkinto jaettiin nyt 20. kerran, ja olikin mielenkiintoista vertailla suomalaista fantasiakirjallisuutta 20 vuotta sitten ja nyt. Finalistien valitseminen oli tänäkin vuonna äärimmäisen vaikeaa, sillä vuonna 2019 julkaistiin jälleen kerran paljon laadukasta kotimaista fantasiaa – 20 vuotta sitten finalisteiksi oli ajoittain vaikea löytää viisi ansioitunutta kirjaa, kun taas nyt listan rajaaminen viiteen oli vaikeaa. Raati haluaa erityisesti nostaa esille tapaa, jolla naisia, yhteiskuntaa sekä luontoa käsiteltiin erittäin onnistuneesti useammassakin finalistissa.

Suomessa julkaistava fantasiakirjallisuus on edelleen usein suunnattu nuorille, ja monet aikaisemmat Kuvastaja-voittajatkin ovat olleet nuorten kirjoja. Tänä vuonna raati iloitsi erityisen paljon aikuisille suunnatuista fantasiakirjoista.

Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti: “Jee, vihdoinkin aikuisten kirja!” “Aikuisten fantasiaa, jossa yhteiskunnallinen aihe tekee siitä piristävän lisän suomalaiseen fantasiaan.” “Kaikkien päähahmojen persoonallisuudet ja taustatarinat oli mietitty hyvin ja kaikkien teoille löytyi jokin motivoiva selitys.” “Kaiken kaikkiaan hienosti rakennettu romaanikokonaisuus.” “Isoista aiheistaan huolimatta todella vetävä kirja.”

  • Kuvastaja-palkinto
  • Kuvastajapalkinto

Palkinto jaettiin virtuaalisesti 6.11.2020. Voittajan haastattelun voi katsoa alta tai osoitteesta: https://youtu.be/CYn_Lk7b5Hw

Katariina Heikkilän kuvan otti: Noora Karlsson
Palkinnon teki: Parasolla Crafts, https://fi-fi.facebook.com/Parasolla/
Kuvat palkinnosta otti: Pasi Välkkynen
Videon editoi: Mikko Seppänen


Lisätietoja:
Suomen Tolkien-seura Kontu ry. / www.suomentolkienseura.fi
Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa (marianna.leikomaa@gmail.com)
Raadin jäsenet: Satu Keinänen, Susanna Keinänen, Nienna Lagus, Kaisa Linnasalo, Elisa Wiik

Kuvastajan aiemmat voittajat:
Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi 2018)
Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Tammi 2017)
Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset – Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut (Karisto 2016)
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015)
Helena Waris: Vuori (Otava, 2014)
Helena Waris: Talviverinen (Otava, 2013)
Jenny Kangasvuo: Sudenveri (Teos 2012)
Helena Waris: Sudenlapset (Otava, 2011)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät (Atena kustannus 2010)
Helena Waris: Uniin piirretty polku (Otava, 2009)
Anni Nupponen: Nainen ja kuningas (omakustanne, 2008)
Päivi Honkapää: Viides tuuli (WSOY, 2007)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena kustannus, 2006)
Jyrki Vainonen: Perintö (Loki, 2005)
Ilkka Auer: Sysilouhen sukua (Otava, 2004)
Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja (WSOY 2003)
Tuula T. Matintupa: Tuulen kalastajat (Kustannus-Mäkelä 2002)
Sari Peltoniemi: Hirvi (Tammi 2001)
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi 2000)