Takana mahtava viikonloppu Lapjärven leirikeskuksessa. Allekirjoittanut hämmensi ihmisiä viemällä mutakakun saunaan, ilmaisi sisäistä zeniläistä tasapainoisuuttaan krokettimaila apunaan ja unohti angstata kovin pahasti. Muut tekivät muita juttuja, mutta kuulemma viihtyivät siitä huolimatta. Jasdril epäilemättä runoilee kattavan tapahtumaraportin myöhemmin, joten minä tarjoan nyt vain vähän maistiaisia.
Miitissä myös kokoustettiin ja mm. valittiin uusi hallitus. Ensi kaudella seuran asioita sotkevat pj Leena Peipon johdolla Anna Saarimaa, Jasmin Syrjälä, Kati Ahonen, Kerttu Pihlajamaa, Mikko Nikkilä ja Silja Ojanen sekä varajäseninä Miikka Uotila ja Wenla Gustafsson.
Kaikeksi onneksi sääreni katsottiin edelleen tarpeeksi siroiksi, jotta sain jatkaa sihteerin tehtävissä. Pääasiallista taiteenlajiani pöytäkirjoja kannattaa riviseuralaistenkin lueskella, ne osaavat välillä yllättää, vaikka ihan erään miitissä ihaillun sananiekan tasolle eivät kai ylläkään. Kuluvan kauden pöytikset löytää täältä.