Aihearkisto: Yleinen

Vierailulla Tolkien Shopissa Alankomaiden Leidenissa

Alankomaiden Leidenissä, vain runsaan puolen tunnin junamatkan päässä Amsterdamista, sijaitsee maailman ainoa Tolkieniin keskittynyt kivijalkakauppa, Tolkienwinkel eli The Tolkien Shop. Valikoimassa on suurin piirtein kaikkea, mitä Tolkien-fani voi haluta, ja erilaisia tuotteita on yli 6000. Myyntitavaroiden lisäksi kaupan tiloissa on esillä omistaja René van Rossenbergin omaa Tolkien-kokoelmaa.

Van Rossenbergin mukaan kaupan asiakkaat jakautuvat löyhästi kahteen ryhmään: kirjafaneihin, jotka metsästävät varsinkin ensipainoksia, ja elokuvafaneihin, jotka harrastavat figuureja ja muuta leffakamaa. Kaikkiaan myydyin tuote on pitkän aikaa ollut Jackson-elokuvien Arwenin Evenstar-kaulakoru, jonka eri versiot ovat vuodesta 2001 lähtien olleet suuressa suosiossa. Toinen tärkeä tuoteryhmä on The Hobbit -kirjan erikieliset käännökset, sillä ne ovat monien Tolkien-harrastajien keräilykohde. Kaikkiaan kaupan hyllyssä on Tolkien-käännöksiä noin 30 kymmenellä kielellä. Van Rossenbergin omassa kokoelmassa käännöksiä on vielä enemmän, ja osa näistä on nähtävillä vitriineissä. Käyntihetkellä myyntihyllyssä ei suomenkielisiä käännöksiä ollut, mutta museovitriinistä löytyi ainakin Lohikäärmevuori.

sam_8363Van Rossenberg tiskinsä takana. Huomaa Tolkienin rintakuva vasemmalla.

Van Rossenbergin oma Tolkien-keräily alkoi Tolkienin kuolinvuonna 1973. Tällöin keräilyharrastus kevensi kukkaroa paljon nykyhetkeä vähemmän, ja ensipainoksia saattoi saada melko edullisesti. Kirjojen lisäksi saattoi menneinä vuosikymmeninä  hankkia muutakin harvinaista verrattain halvalla: Tolkienin käsin kirjoittaman kirjeen saattoi löytää 400 – 500 eurolla, kun nykyään lyhyemmästäkin raapustuksesta saa pulittaa monta tuhatta euroa.

Kaupan kallein myynnissä oleva tuote on tietenkin hyväkuntoinen The Lord of the Ringsin kolmiosainen ensipainos (1954-1955), jonka voi hankkia itselleen 30 000 eurolla. Vertailukohteena voi pitää vaikkapa aidonkokoista Uruk-hai-patsasta, jonka saa olohuonettaan koristamaan niinkin pienellä summalla kuin vajaalla kahdella tonnilla (toimituskulut tosin kannattaa 180-kiloisen jättipystin kohdalla selvittää tarkkaan), tai Jay Johnstonen tauluja, joista mukavankokoisen nättipoika-Sauronin saa takan päälle viidellä ja puolella tuhannella eurolla.

sam_8346Kauppa on sivukujalla hivenen Leidenin keskustan ulkopuolella

Omasta kokoelmastaan van Rossenberg ei keräilykohteita myy, ei vaikka hinnasta sovittaisiin. Hänelle on tuloksetta tarjottu 80 000 euroa The Road Goes Ever On -nuottikirjan ensipainoksesta, jonka ovat signeeranneet – ilmeisesti julkaisutilaisuudessa – säveltäjä Donald Swann, laulaja William Elvin sekä Tolkien itse. Nimikirjoituksineen tämä opus lienee ainoa laatuaan.

Kenties erikoisin myynnissä ollut tuote sen sijaan ei ollut hinnalla pilattu. Tolkien lempipuu Oxfordissa kaadettiin sen huonon kunnon aiheuttaman vaaran takia toissavuonna (ks. uutiset täältä ja täältä), ja van Rossenbergilla oli kaadetusta puusta irrotettua kaarnaa jonkin aikaa myynnissä 20 eurolla pienissä lahjarasioissa. Valitettavasti kaarnat on jo myyty loppuun – muuten olisi tämä hobitti todennäköisesti puun lumoon sortunut!

sam_8348

sam_8360Kaupan etuosaa

Suomalaisista Tolkien-faneista kysyttäessä van Rossenberg muistelee erityisesti Tolkienin satavuotisjuhlallisuuksia Oxfordissa vuonna 1992. Tällöin hollantilaisilla ei kellään ollut huonetta collegella, mikä vaikeutti room partyn eli huonebileiden järjestämistä. Paikalla ollut suomalainen tarjosi huonettaan bilepaikaksi, ja näin syntyi hollantilaissuomalainen room party. Van Rossenberg kertoo, että ”we totally wrecked that room”. Juhlissa mm. kilpailtiin siitä, kuka osaa laulaa eniten eri maiden kansallislauluja. Laulut tuli tietenkin laulaa seisten huoneen työpöydällä, joka alkoi illan mittaan mennä yhä enemmän notkolleen. Jopa Priscilla Tolkien osasi seuraavana päivänä kommentoida, että teillä oli kuulemma hyvät juhlat!

Van Rossenberg matkaa myyntivalikoimansa kanssa joitakin kertoja vuodessa ainakin Britannian ja Saksan Tolkien-tapahtumiin. Suomessa hänet voi tavata ensi vuonna WorldConissa, mutta turhan pitkän etäisyyden takia kaupan tuotteet eivät valitettavasti tällä kertaa matkaa mukana. Ostoksia voi onneksi tehdä netissä osoitteessa http://www.tolkienshop.com/! Itse fyysinen kauppa on auki vain pari kertaa viikossa sekä sopimuksen mukaan, joten tarkista aukioloajat ja tiedot bussiyhteyksistä etukäteen täältä.

(Haastattelu ja valokuvat syyskuulta 2016, © Sonja ”Heathertoes” Virta)

Jäsenmaksu 2016-2017 ja uusi hallitus

Uusi jäsenmaksukausi (1.9.2016 – 31.8.2017) on alkanut. Jäsenmaksun maksamalla saat mm. alennusta miiteistä sekä tuet seuran toimintaa! Erityisesti Syysmiittiin tulevien kannattaa hoitaa asia pian, niin saatte jäsenalennuksen!

Viitenumerona toimii jäsennumerosi. Jäsennumero löytyy Hobittilan Sanomien osoitekentästä: seuraava HobSan (joka sisältää myös nämä jäsenmaksutiedot) julkaistaan pian, mutta löydät jäsennumerosi myös aiemmista HobSaneista. Jos et muista/löydä jäsennumeroasi (tai et ole varma, oletko maksanut), niin sen voi kysyä sähköpostitse osoitteesta jasensihteeri@suomentolkienseura.fi. Jos olet seuraan liittyvä uusi jäsen, katso liittymisohjeet täältä.

Jäsenmaksun tiedot
Tilinumero: FI95 2001 1800 0427 42
Maksun saaja: Suomen Tolkien-seura Kontu ry
Viitenumero: jäsennumero, joka löytyy Hobittilan Sanomien osoitekentästä
Eräpäivä: 31.10.2016
Maksun määrä:

  • Perusjäsenyys: 18 euroa
  • Perhejäsenyys: 10 euroa (jos samassa osoitteessa asuu myös perusjäsen – ei sisällä lehtiä)
  • Kannattajajäsenyys: 50 euroa

Jos yhteystietosi ovat muuttuneet, muista lisäksi ilmoittaa muutoksista jäsensihteerille.

Hallitus 2016-2017

Vaalikokouksessa 30.7.2016 valittu uusi hallitus on aloittanut toimikautensa 1.9.2016. Hallituksen kokoonpano on seuraavanlainen:

Puheenjohtaja: Sonja Virta (Heathertoes)
Varapuheenjohtaja: Leena Peippo (Shetai)
Sihteeri: Janne Seppänen (Círdan)
Rahastonhoitaja ja jäsensihteeri: Mikko Nikkilä (Micco)
Tapahtumavastaavat: Outi Suppanen (douv) ja Olli Pitkänen (Olórin)
Tiedotus- ja sosiaalisen median vastaava: Kati Ahonen (Vampirelady)
Varatapahtumavastaava, varajäsen: Eetu Sipilä (Eruthol)
Postitusvastaava, varajäsen: Santeri Palin (Incánus)

Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.
Hallituksen kokoukset ovat avoimia jäsenille. Katso tarkemmin täältä.

Paljon onnea Bilbo ja Frodo!

Hyvää Hobbittien päivää, eli Frodon ja Bilbon syntymäpäivän juhlaa! Muistakaa syödä hyvin ja paljon!

Juhlaruuaksi sopii esimerkiksi lembas, jota varten löytyy muutamia ohjeita Käärmeen puolelta. Jos leipominen ei innosta, niin on suotavaa kuitenkin syödä hobittimaisen paljon ja ehkäpä maratoonata elokuvia tai vaikka lukea Tolkienin teoksia.

the_seven_daily_meals_by_missqueenmob-d85cdw7
Tässä ohjeistus sopivaan ruokailuun (c)annamariajung.com

 

Restoring the Shire, APV viikonloppu

Restoring the Shire, APV (Advance planning visit) viikonloppu

Budapest, Unkari 15.-17.4.2016

Vierailin Unkarissa tutustumassa tulevan kesän Restoring the Shire -projektin leiripaikkaan. Viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin, mutta hieman tuulinen. Budapestin 20 asteen lämmöstä nautiskellessamme muut osallistujat kauhistelivat, kun kerroin, että lähtiessäni Suomessa oli lämpötila nollassa ja takapihallani on vielä lunta.

Vierailulle osallistuivat itseni ja unkarilaisten lisäksi myös kaksi liettualaisten edustajaa, joihin törmäsin jo Riian lentokentällä konetta vaihtaessa. Kyllä tolkienisti toisen tunnistaa. Ensimmäinen ilta Budapestissä kului tutustuessamme toisiimme sekä vähän kesää suunnitellessa. Lauantaiaamuna suuntasimme vuokra-automme nokan kohti länttä. Matkalla leiripaikalle pysähdyimme Unkarin Tolkien – seuran kevättapaamisessa, jossa tapasimme muita tulevan leirin järjestäjiä sekä osallistujia. Meidän saapuessamme osalla oli lautapeli kesken, pari oli nukkumassa pelattuaan koko yön, joku lagasi koneella, osa oli valmistelemassa seuraavaa ohjelmanumeroa eli aivan kuin olisi saapunut johonkin meidän miiteistämme. Kaikki vaikuttivat kovin kiinnostuneilta ulkomaisista vieraista ja innostuneilta kesän leiristä. Vierailumme oli kovin pikainen, sillä meillä oli vielä matkaa jäljellä ja paljon ohjelmaa luvassa loppupäiväksi.

Leiripaikkanamme tulee toimimaan László Breuer – oppimiskeskus, joka sijaitsee pienen Pénzesgyőr kylän laidalla. Kahteen rakennukseen mahtuu majoittumaan 50 henkeä ja lisäksi pihalle pystytetään telttoja. Keskuksessa on täysin varusteltu keittiö, saniteettitilat ja keskuslämmitys. Pihalla on lisäksi oma ulkokeittiö, jossa on myös uuni. Keittiön läheisyydessä on katetut ulkoruokailutilat, joita käytetään myös työpajojen pitopaikkoina. Nuotiopaikka on aivan rakennusten vieressä. Puutarhassa kasvaa vihannesten lisäksi erilaisia yrttejä, marjapensaita sekä hedelmäpuita. Lisäksi keskuksessa asustaa lauma lampaita. Oppimiskeskusta ylläpitää Pangea Cultural and Environmental Association.

WP_003280 WP_003277 WP_003279 WP_003293 WP_003329 WP_003276

Pikakierroksen jälkeen tyhjensimme ruokaostokset ja tavaramme autosta leiripaikalle ja jatkoimme matkaa läheiseen kylään.  Bakonybelin kylässä on St. Mauricen luostari, jonka puutarha tulee olemaan yksi meidän retkikohteista.  WP_003333 WP_003346

Luostari vierailun jälkeen paneuduimme leirin järjestämisen käytännönasioiden suunnitteluun. Erityisesti mietimme kuinka pystymme kylvämään leirin tuotoksia: periaatteita, ideoita sekä myös kertomaan kohtaamistamme virheistä ja ongelmista, jotta projekti voisi levittä myös muualle. Lisäksi suunnittelimme mm. muutamia lisäyksiä leirin ohjelmaan sekä miten toteutamme leirin lopuksi järjestettävän markkinapäivän.

Kaiken suunnittelun jälkeen päätimme lähteä tuulettamaan päitämme pienelle iltaseikkailulle lähialueen maastoon.  Suunnaksi otimme laakson vastapuoleisen mäen harjulle.  Ensimmäinen este tiellemme osui jo heti alkumatkasta. Laakson pohjalla kiemurtelee puro, jonka yli hyppääminen ei olisi onnistunut edes pitkäkoipisimmilta. Onneksi löysimme kaatuneen puun, jota pitkin puron pystyi ylittämään jalkojaan kastelematta. Mäkeä ylös kavutessamme, jouduimme kiertelemään kosteikkoja ja aitoja, sekä etsimään sopivan reitin risukon läpi. Saavutimme mäen harjan juuri auringon laskiessa. Paluumatkan alan rinnettä rämmimme kuunvalossa ja muutaman taskulampun avustuksella. Jouduimme etsimään helppokulkuisemman reitin puron yli, sillä tukkia pitkin ylittäminen pimeällä olisi ollut hieman haastavaa. Löysimmekin matalikon, josta kaikki pääsivät ylitse kiveltä kivelle hyppien lähes kastumatta. Seikkailumme jälkeen pääsimme vihdoin laittamaan ja nauttimaan illallista. Ruokailun ohessa tuumimme, että leirin ohjelmaan on ehdottomasti lisättävä kävelyretkiä lähialueen luontoon. Päivän aktiviteettien ja täyden mahan uuvuttamana kömmimme nukkumaan jo ennen puoltayötä.

WP_003377 WP_003373 WP_003380

Sunnuntaiaamuna ennen lähtöä lentokentälle kävimme katsomassa lampaita vielä viimeisen kerran. Pari karitsaa oli päässyt karkuun aitauksesta ja päätimme yrittää saada ne takaisin aitaukseen. Karitsat eivät luottaneet meihin vieraisiin ihmisiin vaan juoksivat hädissään karkuun.  Pienen takaa-ajon ja paimentamisen jälkeen ne saatiin lopulta takaisin muun lauman luokse.

WP_003400 WP_003405

Leirillä on vielä tilaa suomalaisille osallitujille, joten laittakaa vain rohkeasti sähköpostia minulle, jos heräsi edes pieni kiinnostus lähteä mukaan.

Raportoija: Leena, puheenjohtaja

Tolkien-lukupäivä 25.3.2016

Tolkien-lukupäivä on täällä taas – ja tällä kertaa teemana on elämä, kuolema ja kuolemattomuus!

Tolkien-lukupäivä on Tolkien Societyn vuonna 2003 aloittama kansainvälinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on rohkaista ihmisiä tutustumaan J. R. R. Tolkienin teoksiin, niin yksin kuin porukallakin. Päivää voi juhlistaa esimerkiksi lukemalla unohtumattomia kohtauksia Tolkienin teoksista tai vaikkapa järjestämällä lukupiirin kavereiden kesken. Päivä tarjoaa oivan tilaisuuden Tolkienin, hänen elämänsä ja hänen teostensa herättämien ajatusten ja mielipiteiden vaihtamiseen.

Tapahtuman voi myös huomioida esimerkiksi päiväkoti- ja koulumaailmassa tarinoita lapsille ja nuorille esitellen ja lukien – tänä vuonna päivä tosin osuu vähän ikävästi pitkäperjantain päälle. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä Tolkienille, ja päivästä inspiroituneet voivatkin jatkaa hänen teoksiinsa tutustumista ja niistä muille kertomista myös myöhemmin!

Smial Juhlapuu järjestää viime vuoden tavoin päivän teemaan liittyvän irkkikeskustelun klo 19.30 alkaen kanavalla ##kontu @ irc.freenode.net. Oikealle serverille pääsee näppärästi esimerkiksi tämän linkin kautta – tervetuloa keskustelemaan!

Antoisia hetkiä Tolkienin teosten parissa!

The Restoring of the Shire -projekti

The Restoring of the Shire -projekti

15.-24.7.2016 Pénzesgyőr, Unkari

The Restoring of the Shire (RTS) –projekti on Unkarin Tolkienseuran järjestämä leiri, johon myös Suomen ja Liettuan Tolkienistit voivat osallistua tänä vuonna. Projektin perustarkoitus on luoda vahvoja siteitä erimaalaisten ryhmien välille ja edistää kestävää elämäntyyliä, keinona keskinäinen kokemusopetus. RTS:n ideologinen pohja on sama rakkaus ja kunnioitus luontoa kohtaan, joka käy ilmi myös Tolkienin teoksissa; luonnon rikastaminen, vaaliminen ja harmonia.

Ohjelmassa on mm. uunin rakentamista, puutarhanhoitoa, lampaiden ja lehmien sekä mehiläisten hoitoa, nahka- ja savitöitä sekä muita käsitöitä ja Tolkien-aiheisia luentoja myyteistä, käsityöläisistä ynnä muista. Kaikki leiriläiset osallistuvat vuorollaan mm. yhteisen ruuan valmistamiseen sekä pitävät edellä mainittuja luentoja ja työpajoja tai viihdyttävät toisia leiriläisiä. Me suomalaiset pidämme mm. suomenkielen luennon muille leiriläisille. Leiriin kuuluu myös kaksi ekskursiota, Bakonybélin luostariin ja Zircin arboretumiin. Vaikka leirin perimmäinen tarkoitus onkin pitää hauskaa, tutustua ihmisiin ja oppia uutta, on se myös melko tiiviisti aikataulutettu; päivät alkavat aamukahdeksalta ja kestävät iltakymmeneen, ja jokaiselle on varmasti tarjolla tekemistä – tarkoitus ei ole vain paistatella päivää lomatunnelmissa.

Haemme halukkaita 13-30 -vuotiaita osallistujia. Paikkoja on parillekymmenelle, ja teoreettinen mahdollisuus myös seuraaville 5 hengelle riippuen muiden maiden osallistujista ja meikäläisten mielenkiinnosta. Lähetä pieni kuvaus itsestäsi ja taidoistasi osoitteeseen puheenjohtaja ( at ) suomentolkienseura.fi. Järjestävän tahon toiveena on saada mahdollisimman tasapuolinen kattaus niin ikien kuin sukupuoltenkin suhteen, joten tällä kertaa ilmoittautumisessa nopeus on normaaliakin enemmän valttia. Tarjolla olisi myös muutama ryhmänjohtajan paikka, jotka ovat ensisijaisesti yli kolmekymppisille. Kommunikointi- ja luentokielenä toimii englanti, eli sitä tulisi vähintäänkin ymmärtää, ja ryhmänjohtajilla ja luentojen pitäjillä sen tulee olla ainakin rallikuskienglantia parempaa myös puhuttaessa.

Projekti on saanut ERAMUS rahoituksen, joka kattaa lennot Helsingistä Budapestiin sekä leirin. Osallistujien kustannuksiksi jäävät vain kotimaanmatkat sekä mahdollisesti yhden yön yöpyminen hostellissa Budapestissä (n. 10-20e). Yhdistys maksaa osallistujien yhden yön majoittumisen Budapestissä. Harkinnassa on, että matkustaisimme Budapestiin jo päivää aikaisemmin välttääksemme liian kireää aikataulua lentojen ja leiripaikalle matkustamisen kanssa. josta matka-avustus on henkeä kohden 175€.

Vaikka Unkarilaiset pitävätkin leirin vuosittain, suomalaisten osanotosta jatkossa ei ole mitään takeita. Tämä voi hyvinkin olla ainutlaatuinen tilaisuus, joten tähän kannattaa tarttua, jos on hiukkaakaan kiinnostunut.

Sitovien ilmoittautumisten viimeinen jättöpäivä 30.4.2016.

Alustava leiriohjelma

Tolkien-lukupäivä 25.3.2015

TRD2015tiedote

Ylläoleva esite kertookin ensi keskiviikon teemasta tarpeeksi. Tai ainakin melkein! Tekemistä löytyy nimittäin myös netistä.

Smial Juhlapuu järjestää irkissä teemakeskustelun Tolkien-lukupäivän merkeissä 25.3.2015 klo 19.30 alkaen kanavalla ##kontu @ irc.freenode.net. Oikealle serverille löytää ilman erillisiä ohjelmiakin mm. tällä webircillä.

Kannattaa myös osallistua Vihreän Lohikäärmeen lukutuvassa Taru Sormusten Herrasta -lukupiiriin, sillä lukupäivänä osallistuneista jotakuta onnekasta odottaa yllätys!

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n kysely

Tuntuuko sinusta, että olet vain pienen pieni hobitti suuren suuressa Keski-Maassa. Isot ihmiset, örkit ja velhot  kulkevat ohitsesi huomaamatta sinua. Nyt on mahdollisuutesi vaikuttaa! Avaa sanainen arkkusi, laita kortesi kekoon ja kerro meille mitä mieltä olet seurasta ja sen toiminnasta. Kaikista eniten haluamme sinulta kehitysehdotuksia ja uusia ideoita miten tehdä Tolkien-seurasta ja Konnusta vielä parempi paikka elää ja olla. Lomakkeen täyttämiseen ei mene kauaa. Kaikki vastaukset käsitellään tietysti nimettöminä ja ehdottoman luottamuksellisina. Kyselyyn vastanneet voivat osallistua arvontaan, jossa palkintona on seuran hobitti t-paitoja ja muuta pientä kivaa. Kysely on avoinna 28.9. asti.

Laajasalon opiskelijoiden tekemiä haastatteluja

Laajasalon opiston opiskelijat kuvasivat jonotusyönä 22.-23.11. Tennispalatsin edessä lyhyen pätkän ja haastattelivat jonottajia. Alla kooste.

Ja sitten Tolkien-seuralle tuli kutsu saman poppoon järjestämään Kaupunki TV:n haastatteluun. Lyhyellä varoitusajalla allekirjoittanut päätti piipahtaa paikalla ja kokea ensimmäistä kertaa elämässään Helsingin paikallisliikenteen riemut, ja vaikka samaa katua tulikin sahattua edestakaisin (oih seutulippu!), paikalla oltiin kokolailla ajoissa.

Watch live streaming video from laajasalon at livestream.com